Finnair valitukset: kommentit, sivu 2
75 kommenttia
Syytä ei annettu
Olimme kentällä valmiina ja lähdössä, kun yhtäkkiä koneeseen nousu keskeytettiin, kun jo ihmiset tiskille menossa. Pahinta oli tietämättömyys tiedotuksen puutteesta, kun tieto oli ettei tiedetä koska päästään lähtemään. Selvitys tuli vasta seuraavana päivänä. Kentällä tunti kerrallaan lisättiin aikaa. Ei voinut yrittää järjestää seuraavan päivän tapaamisia kun vasta puolista öin olmoitettiin että vasta seuraavana päivänä pääsee lähtöön. Ja meidät vain heitettiin ulkomaisen lentoyhtiön hoitoon, kun varmasti olisi ollut suomen kielinen antamaan omalla kielellä infoa- Gazipasa-Helsinki
- Economy
Tekniset ongelmat
Finnair perui lennon Helsinki - Lontoo, joten yhden vaihdon sijaan, joudun vaihtamaan kahdesti. Olin jo kentällä.- Helsinki-Atlanta
- Economy
Tekniset ongelmat
Lentokone kääntyi Tanskan rannikon lähellä takaisin Suomeen teknisen vian takia. Alkuperäinen lento lähti 8.00 Helsingistä, ja palasi takaisin Suomeen. Korvaava lento lähti klo 16.00 Helsingistä. Ensimmäisellä lennolla teknisestä viasta kuulutettiin vasta kun kone alkoi kääntyä takaisin Suomeen. Laskeuduttua ei annettu tarkempia ohjeita/tietoa korvaavista lennoista. Asiakkaat alkoivat jonottaa palvelutiskille, mutta sen kerrottiin olevan hyödytöntä ja että korvaava lento kerrotaan tekstiviestillä. Tekstiviestin saapuminen kesti kauan. Ensimmäinen viesti klo 11.03 24.9.2025 Dear Ronja Lampinen, Your flight AY1331 Helsinki Vantaa - London Heathrow on 24.09.2025 08:00 is cancelled due to a technical reason. We are sorry for the inconvenience. We are working on your new travel plan. Please wait for our next message with more information. When your rebooking is ready, you can find your new travel details at www.finnair.com/managebooking or in Finnair app. Passenger rights: www.finnair.com/passenger-rights. With kind regards, Finnair Customer Service Your booking reference: OQQDJ4 Toinen viesti klo 11.14 24.5.2025: Dear Ronja Lampinen, Your journey AY1331 Helsinki Vantaa - London Heathrow on 24.09.2025 at 08:00 has been changed. We are sorry for the inconvenience. We have booked you to the best possible alternative journey: AY1337 Helsinki Vantaa - London Heathrow on 24.09.2025 at 16:00. Please see your new journey details and possible other options at www.finnair.com/managebooking or via Finnair app. You can see your passenger rights at www.finnair.com/passenger-rights. With kind regards, Finnair Customer Service Your booking reference: OQQDJ4 Olimme Heathrow lentokentällä klo 19 maissa (Suomen aikaa). Lentoyhtiö tarjosi 17 euron ruokarahan lentokentän ravintoloihin.- Helsinki-Lontoo
- Economy
Ongelmat lentokentällä
Lentokentällä oli tapahtunut lentokoneen suistuminen kiitoradalta ja tämän vuoksi Helsingistä tuleva kone ei saanut lähtölupaa helsingistä- Krakova-Helsinki
- Economy
Ongelmat lentokentällä
Olen jo hakenut Finnairilta EU 261/2004 -asetuksen mukaista korvausta lennon peruuntumisesta, mutta se ei ilmeisesti liity mitenkään tähän hakemukseen.- Krakova-Helsinki
- Economy
Ongelmat lentokentällä
EN hae korvausta lennosta tätä kautta. Tämä on vain ilmoitus Ritva Niemelän pyynnöstä, että olen majoittunut hotellissa, jonka Ritva Niemelä on maksanut.- Krakova-Helsinki
- Economy
Ongelmat lentokentällä
Olimme ryhmämatkalla ICT Elmon kanssa. Kun sain tiedon lennon siirrosta varasin hotellin useammalle tiimin jäsenistämme. Listasin heidät tähän hakemukseen itseni lisäksi. Majoitus kustannukset koskevat heitä. Siirryimme taksilla hotelille ja aamulla takaisin lentokentälle. Minulla oli maanantaille suunniteltu työmatka Latviaan ja jouduin siirtämään lentoliput tiistaille josta tuli erillinen veloitus 60€. Pääsimme kotiin vasta maanantaina iltapäivällä ja en olisi ehtinyt lennolle. Lisäsin sen tähän. Ensinnäkin Finnairin puolelta informaation saaminen oli todella heikkoa. Siinä olisi petraamisen varaa.- Krakova-Helsinki
- Economy
- Onnistunut vaatimus
Ongelmat lentokentällä
Lento myöhästyi sunnuntai-illasta maanantaiaamuun kentällä tapahtuneen insidentin vuoksi. Meidän piti olla takaisin maanantaina n. klo 01 aikaan, nyt olisimme takaisin maanantaina 15.9 klo 15 pintaan. Lentoyhtiö ei tiedottanut kuin lennon uudelleenreitytyksestä. Ylimääräistä vaivaa hotellihuoneen varaamisesta, taksin varaamisesta, kulkemisesta takaisin Krakovaan ja uudelleen kentälle. Maanantaisen työpäivän peruuntuminen aiheutti töiden kasaantumista ja palavereiden peruuntumista ja näiden uudelleenorganisointia. Lisäksi kotona asioita jouduttiin järjestelemään uusiksi paluun reippaan myöhästymisen vuoksi.- Krakova-Helsinki
- Economy
Ida Josefiina K
Praha-Helsinki
Economy
Lakko
Olimme yhteydessä Finnairiin puhelimitse, mutta vastausta emme saaneet. Jouduimme omatoimisesti varaamaan uuden lennon, että pääsemme kotiin. Lisäksi varasimme vielä kahdeksi yöksi lisämajoituksen.- Praha-Helsinki
- Economy
Onni L
Praha-Helsinki
Economy
Lakko
Yritimme olla yhteydessä Finnairiin, mutta kukaan ei vastannut meille. Jouduimme ostamaan itse uudet lentoliput ja varaamaan uuden majoituksen kahdeksi yöksi.- Praha-Helsinki
- Economy
Syytä ei annettu
Lento perutettiin. Vaihtoehto olisi juna tai toinen lento kolmen tunnin päästä. Päätettiin lähteä kolmen tunnin päästä lennolla- Helsinki-Duesseldorf
- Economy
Lakko
Lento lähti yli kolme tuntia myöhässä ilmeisesti siivoussyistä, paikkaani ei oltu edes siivottu ja pöytä oli tahmaisessa liilassa nesteessä, jolloin en voinut käyttää sitä ja lisäkuluja tuli taxista.- Lontoo-Helsinki
- Economy
Lakko
Olin varannut lennot kahdelle hengelle Hki-CPN-Hki. Alkuperäinen lähtöpäivä oli tiistai 17.6. Ilmailualan union vuoksi tuo lento peruttiin ja siksi varasin menolennon edelliselle päivälle maanantaille 16.6. Tästä aiheutui myös ylimääräinen hotelliyö Kööpenhaminassa, josta kuitti liitteenä. Olen maksanut molemmat menolennot luottokortilla enkä ole vielä hakenut palautusta perutusta lennosta.- Helsinki-Kööpenhamina
- Economy
Lakko
Finnair ilmoitti tekstiviestillä 1.7., että he suosittavat vahvasti siirtämään 7.7. lähtevän lentomme toiseen päivään ilmailualan lakon johdosta. Soitin asiakaspalveluun 1.7. ja 2.7., jolloin pääsin läpi ja sain siirrettyä lennot 8.7. olevalle lennolle. Paluupäivä 13.7. jäi ennalleen. Hotelli sen sijaan ei suostunut hyvittämään 7.-8.7. välistä yötä, mutta piti meille varattuna huonetta. Myös paluulento myöhästyi, lähtöaika piti olla 18.55, mutta lähtö olikin 20.00- Helsinki-Pariisi
- Economy
Lakko
Lento peruttiin pe yöllä lähtevä. Oli pakko päästä perjantaiks Suomeen töihin, joten jouduin ottaa edellisen päivän lennon. Perjantaille ei ollut suoria lentoja. Minulle tarjottiin vaihtoehtoista lentoa finnairilta mikä olisi ollut 2 vaihdon lento ja viellä yöllä, vaikka olin ostanut suoran lennon. Tästä johtuen joduin ostamaan extra kalliin lennon, kun kyseisellä lennolla oli enään muutama paikka jäljellä.- Malaga-Helsinki
- Economy
Lakko
Meillä oli tosiaan lento Malpensaan joka peruttiin (laskeutuminen 18:15). Lakon takia meidät uudelleen reititettiin Tukholman kautta. Lopulta Malpensassa olleen myrskyn takia laskeuduimme Linateen ja olimme siellä terminaalissa noin 22:30. Autovuokraamo veloitti sen vajaa 150EUR että saimme Linatesta vuokra-automme. Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan olisimme olleet majoituspaikassamme Aostan laaksossa 21:00, nyt olimme siellä 01:30.- Helsinki-Milano
- Economy
- Onnistunut vaatimus
Lakko
Lakon vuoksi lentomme peruttiin ja meidät uudelleenreititettiin. Lensimme Finnairilla Arlandaan ja sieltä SAS:lla Milanoon Malpensaan. Lentokone ei pystynyt laskeutumaan Malpensaan myrskyn takia ja jouduimme laskeutumaan Linateen Malpensan sijaan. Jouduimme odottamaan varsin kauan lentokoneessa ennen kun portaat ja bussi saatiin järjestettyä koska varakentälle oli joutunut moni kone laskeutumaan. Päästiin koneesta arviolta 22.45. Lopullinen määränpää oli Aostassa eli jouduimme ajamaan tunnin pidempään koska lähdimme Linatesta Malpensan sijaan. SAS sanoi että taksin saa ottaa ja lähettää heille laskun. Taksia en ottanut koska menimme vuokra-autolla ystävieni kanssa. Yksi heistä maksoi lisähinnan auton vuokraan.- Helsinki-Milano
- Economy
- Onnistunut vaatimus
Lakko
Finnair emblem logo Tietoa matkastasi Hei Margit Katalin, Suomen Ilmailualan Unioni on ilmoittanut työnseisauksista Helsinki-Vantaan lentoasemalla 7.7.2025. Tämä vaikuttaa merkittävästi lentoliikenteeseemme. Jotta matkasi sujuisi mahdollisimman vaivattomasti, suosittelemme vahvasti sen siirtämistä toiseen ajankohtaan. Voit muuttaa matkustuspäivääsi ilman lisämaksua ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Jos olet ostanut lipun muualta kuin Finnairilta, otathan yhteyttä suoraan lipun myyjään. Pysy ajan tasalla ja lue tarkemmat ohjeet eri lipputyyppien vaihtoehdoista matkustustiedotteestamme: www.finnair.com/tyonseisausheinakuu. Huomioithan, että voit myös olla meihin yhteydessä myöhemmin, sillä matkustuspäivää voi muuttaa milloin tahansa ennen lähtöpäivääsi. Valitettavasti meillä ei ole vielä tarkempia tietoja peruutuksista, jotka vahvistetaan kaksi päivää ennen suunniteltua työnseisausta. Pahoittelemme tilanteen aiheuttamaa epävarmuutta ja kiitämme kärsivällisyydestäsi asiakaspalvelumme ollessa tavallista ruuhkaisempi. Matkustajan oikeudet: www.finnair.com/matkustajan-oikeudet. Ystävällisin terveisin, Finnair Asiakaspalvelu © Finnair. Oikeudet muutoksiin pidätetään. PO Box 15, 01053 Finnair, Finland.- Helsinki-Budapest
- Economy
Lakko
Hei mä sain 2 päivä ennen lento ilmoituksen etä minun ja mun pikku poijan lento sveitsiin on peruttu lakkon takia mä soitin heti finnairille ja sain siten päivä myöhemmin lennon, lentopäivä olisi ollut 4.6 ja mun piti lentä siten 5.6.25.- Helsinki-Zürich
- Economy
Lakko
Saavuin lontooseen seuraavana aamuna 9 aikaan. Lentoyhtiö tarjosi vain lennon siirtämistä seuraavaan päivään, ja minulta jäi yksi yö välistä varaamastani Airbnb:stä.- Helsinki-Lontoo
- Economy
Lakko
lento peruti alussa sitten tuli uusi lento mis meni myöhemmin ja sen takia mul piti osta uudet laiva liput. Mul oli varattu laivamatka Viron kello15.15 mutta en kerkinu tohon laiva kun kone laskeutui vasta 15.20 ja mul piti osta uudet liput 19.30 laivalle- Göteborg-Helsinki
- Economy
- Onnistunut vaatimus
Lakko
En saanut kuponkeja tai muuta, mutta jouduin maksamaan hotellin ja ruuat itse. Olen laittanut ne vaatimukset suoraan Finnarille ja odotan heiltä vastausta. Oltiin melkein vuorokausi myähemmin kotona kun suunniteltu.- Nizza-Helsinki
- Economy
- Onnistunut vaatimus
Muiden lentojen vaikutus
Finnairin lakkopäivä 2.5. Lento Roomasta muutettu toisen yhtiön operoitavaksi ja kone myöhästyi jatkolennolta Helsingistä Vaasaan. Jatkolento oli muutettu seuraavan vuorokauden puolelle jolla en olisi ehtinyt Vaasaan ajoissa. Jouduin turvautumaan junaan. Matkalaukkuni tuli vasta kahden 3 päivän päästä.- Rooma-Vaasa
- Economy
Lakko
Itse en ottanut yhteyttä Finnairiin. Matkustajakaveri yritti ottaa yhteyttä. Hän maksoi itse hotelliyön ja päivällisen, ja laatii niistä erikseen korvaushakemuksen. Aamiaisen maksoin itse. Jouduimme lähtemään aikaisin aamulla hotellilta ja odottamaan kentällä kello aamuviiteen, että saimme aamupalaa. Mitään kuponkeja meille ei tarjottu. Lentoyhtiöltä saimme matlustuspäivänä tekstiviestin, jossa kerrottiin lennon peruuntumisesta ja uudelleen järjestetyistä lennoista. Muuta tietoa meille ei välitetty. Jouduin perumaan autohuollon, joka oli sovittu paluupäivälle.- Nizza-Helsinki
- Economy
- Onnistunut vaatimus
Muiden lentojen vaikutus
Myöhästyminen oli merkittävä (kokonainen vrk), koska hankekoulutuksen aloitus kouluttajan myöhästymisen myötä viivästyi noin 30 osallistujan osalta. Toimin siis kouluttajana. Lisäksi jouduin menemään kouluttamaan suoraan lennolta kolmen tunnin yöunien jälkeen, Tämä uusi reititys ei ollut nopein, vaan olisin päässyt Dohasta Maputoon huomattavasti nopeamminkin, jos Qatar Airways olisi reitittänyt lennon käyttäen muita lentoyhtiöitä. Lentoyhtiö tarjosi hotelliyöpymisen, ateriat ja kuljetukset.- Rovaniemi-Maputo
- Economy
- Onnistunut vaatimus


Lue lisää