Luotettava kumppanisi lentokorvausten hankkimisessa
Vuosien varrella olemme käsitelleet yli 4 200 KLM:n matkustajien korvausvaatimusta.
Olemme voittaneet menestyksekkäästi yli 3 800 KLM:ää vastaan nostettua kannetta viimeisten 9 vuoden aikana.
Asiakkaillemme on maksettu korvauksia yli 1,5 miljoonaa euroa.

EU:n säännös 261/2004 oikeuttaa lentomatkustajat saamaan rahallisen korvauksen lentoyhtiöiltä tilanteissa, joissa lento saapuu perille yli kolme tuntia myöhässä tai lento perutaan alle 14 vuorokauden varoitusajalla. KLM-korvaus on haettava suoraan lentoyhtiöltä joko itsenäisesti tai lentokorvauksiin erikoistuneen yrityksen palveluiden kautta. Suomessa korvauksen hakemiseen on aikaa kolme vuotta lennon päivämäärästä.
Säännös koskee kaikkia lentoja, jotka tehdään EU:n sisällä tai lähtevät EU-maasta. Lisäksi säännös koskee EU-lentoyhtiöiden lentoja, jotka saapuvat EU-maahan. Matkustajan oikeudet eivät riipu hänen kansalaisuudestaan tai asuinpaikastaan, vaan ne ovat kaikille samat. Korvausta ei kuitenkaan makseta automaattisesti, jonka vuoksi omien lentomatkustajan oikeuksien tunteminen on avainasemassa.
TL;DR
- Vähintään 3 h myöhästynyt KLM-lento oikeuttaa korvaukseen
- KLM peruutettu lento oikeuttaa korvaukseen, jos peruutus tapahtui alle 14 vrk:n varoitusajalla
- EU-vakiokorvaus on 250–600 € riippuen mm. lentomatkan pituudesta
- Suomessa aikaa korvauksen hakemiseen on 3 vuotta lennosta
KLM-lennon viivästyskorvaus
Lentomatkustajilla on oikeus saada KLM:ltä viivästyskorvaus, jos lento saapuu perille vähintään kolme tuntia myöhässä. Saapumisajaksi katsotaan se hetki, kun lentokoneen ovet avataan matkustajien poistumista varten.
Korvaussumma jaetaan kolmeen eri luokkaan sen mukaan, kuinka pitkä lentomatka oli. Jatkolentojen tapauksissa huomioidaan kaikkien lentomatkojen yhteenlaskettu pituus, kunhan kaikki lennot oli varattu saman varaustunnuksen alla.
| Lentomatkan pituus | Esimerkki reitistä | Korvaus |
| Alle 1 500 km | Amsterdam-Kööpenhamina | 250 € |
| 1 500–3 500 km | Amsterdam-Helsinki | 400 € |
| Yli 3 500 km (lähtee EU:sta/saapuu EU:hun) | Helsinki-Amsterdam-New York | 600 € |
Oikeus huolenpitoon
Rahallisen EU-korvauksen lisäksi kaikki lentoyhtiöt velvoitetaan pitämään huolta matkustajistaan viivästystilanteissa. Lentomatkustajien oikeus huolenpitoon alkaa yli kahden tunnin viivästyksestä (alle 1 500 km:n lennoilla) ja sisältää:
- aterioita ja virvokkeita kohtuullisissa määrin odotusaikaan nähden
- mahdollisuuden kahteen ilmaiseen puheluun tai sähköpostiin
- hotellimajoituksen ja kuljetukset, jos viivästys kestää yön yli
Tärkeää on muistaa, että lentoyhtiön huolenpitovelvollisuus koskee kaikkia viivästystilanteita riippumatta niiden syystä, eli lentoyhtiö on velvollinen järjestämään sinulle huolenpitoa myös rajujen sääolosuhteiden, lakkojen tai teknisten ongelmien viivästyttäessä lentoa. Tällaiset poikkeukselliset olosuhteet saattavat kuitenkin vapauttaa lentoyhtiön maksamasta sinulle rahallista korvausta.
Lennon peruutuskorvaus
Jos KLM peruuttaa varaamasi lennon alle 14 vuorokauden varoitusajalla, voit olla oikeutettu lentolipun hinnan palautukseen, lennon uudelleenreititykseen ja/tai kiinteään korvaukseen olosuhteista riippuen. Yli 14 vuorokautta etukäteen tehdyt peruutukset oikeuttavat sinut pelkästään maksamasi hinnan palautukseen.
Lentolipun hinnan täysimääräiseen palautuksen voi saada, jos KLM peruuttaa lentosi eikä tarjoa sinulle vaihtoehtoista lentoa tilalle tai jos päätät itse olla lentämättä. KLM:n tulee palauttaa lentolipun hinta viipymättä (korkeintaan seitsemän vuorokauden kuluessa) ja hinnan tulee sisältää kaikki verot ja maksamiesi lisäpalveluiden kulut.
Rahallisen korvauksen voi saada tilanteissa, joissa lento perutaan alle kahden viikon varoitusajalla ja KLM:n tarjoaman korvaavan lennon lähtö- ja saapumisajat poikkeavat alkuperäisestä lennosta usealla tunnilla. Seuraava taulukko kuvaa oikeutesi:
| Lennon perumisen ajankohta | Lentomatkustajan oikeudet |
| Yli 14 vuorokautta | Lentolipun hinnan palautus |
| 7–14 vuorokautta |
|
| Alle 7 vuorokautta |
|
Matkustajan itse peruuttama lento
KLM tarjoaa erilaisia lipputyyppejä, joista ainoastaan Flex ja Business oikeuttavat matkustajan saamaan koko lipun hinnan takaisin, jos hän itse haluaa peruuttaa lentonsa. Basic-, Light- ja Standard-lippujen hintoja ei sen sijaan palauteta, mutta lennon ajankohtaa voi mahdollisesti muuttaa lisämaksusta. Jos matkasuunnitelmasi ovat siten epävarmat ja voivat muuttua, kannattaa harkita Flex-lipun hankkimista.

Hyvitys KLM-lentolipun hinnasta ja maksamistasi kuluista
KLM:n tulee maksaa sinulle lentolipun hinta takaisin, jos:
- KLM peruuttaa lennon yli 14 vuorokauden varoitusajalla
- KLM peruuttaa lennon alle 14 vuorokauden varoitusajalla, mutta et ota vastaan tarjottua vaihtoehtoista lentoa
- KLM:n lento on yli 5 tuntia myöhässä ja päätät jättää matkustamatta
- KLM estää pääsysi lennolle ylivarauksen vuoksi etkä ota vastaan korvaavaa lentoa
Lentolipun hinnan lisäksi olet oikeutettu hakemaan KLM:ltä hyvitystä sinulle koituneista huolenpidon kuluista yli kahden tunnin viivästyksissä, joissa lentoyhtiö ei suoraan maksanut kuluja palveluntarjoajalle. Tämä koskee siten muun muassa aterioita, hotellimajoituksia ja kuljetuksia. KLM voi tarjoutua maksamaan kulut suoraan tai tarjota sinulle etukuponkia käytettäväksi, mutta sinulla on myös oikeus maksaa kulut itse ja pyytää niistä hyvitystä jälkikäteen. Tästä voi olla hyötyä tilanteissa, joissa jonot lentoyhtiön asiakaspalveluun ovat pahasti ruuhkautuneet.
KLM:n kupongit vai korvaus?
Lentoyhtiöillä on oikeus tarjota matkustajille rahallisten korvausten sijaan kuponkeja tai lentomaileja, joita voi käyttää lentoihin myöhempänä ajankohtana. Lähestulkoon aina kuponkien vastaanottaminen kuitenkin mitätöi oikeutesi hakea rahallista EU-korvausta KLM:ltä. Koska kupongeilla on usein rajoituksia, kuten tietty vanhenemispäivä, voi olla järkevämpää vaatia lentoyhtiötä maksamaan korvaus rahana pankkitilille – rahan voi nimittäin käyttää miten ja milloin haluaa.
Joskus lentoasema ja lennot ajautuvat kaaokseen esimerkiksi rajujen sääolosuhteiden tai laajamittaisten teknisten ongelmien aiheuttamien peruutusten ja viivästysten vuoksi. Kun useita lentoja perutaan samanaikaisesti, lentoasema ruuhkautuu nopeasti, ja huolenpidon ja avun saaminen voi olla hankalaa. Jos sinulla on mahdollisuus maksaa tällöin itse ateria- ja hotellikustannukset, voit aina hakea niistä hyvitystä jälkikäteen – tärkeintä on muistaa säilyttää kaikki kuitit. Lentoyhtiö ei voi kieltäytyä maksamasta hyvitystä, vaikka valitsisit palveluntarjoajat itse, kunhan kulut voidaan katsoa kohtuullisiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa vaikkapa tavallista hotellihuonetta, perusvaatteita tai lentoaseman ravintoloiden aterioita.
- Anton Radchenko, asianajaja, lentomatkustajien oikeuksien asiantuntija.
Korvauksen hakeminen KLM:ltä
EU261/2004-korvausta ei makseta automaattisesti, joten matkustajan tulee hakea sitä itse. Tämän vuoksi on tärkeää tietää tarkalleen, millaisissa tilanteissa korvaukseen on oikeutettu. Korvauksen hakeminen on helpointa toteuttaa suoraan verkossa.
- Napsauta Hyvitys-sivulla ‘Pyydä korvausta’ tai ‘Pyydä hyvitystä’.
- Kirjaudu KLM-tilillesi tai hae matkaasi varaustunnuksella.
- Täytä lomakkeessa pyydetyt tiedot ja lähetä se KLM:lle.
- Salli KLM:lle aikaa noin kahdeksan viikkoa vastata valitukseesi.
- Voit tutustua lentomatkustajien EU-oikeuksiin KLM:n sivulla, josta löydät myös yhteystiedot EU:n jäsenvaltioiden täytäntöönpanoviranomaisista.
Codeshare-lennot
Monet lentoyhtiöt tarjoavat codeshare-lentoja, joissa lentoyhtiö voi myydä oman sivustonsa kautta myös muiden lentoyhtiöiden lentämiä lentoja. KLM voi esimerkiksi myydä sivustollaan AirFrancen toteuttamia lentoja. Codeshare-lennoilla tapahtuvien häiriöiden kohdalla on tärkeää muistaa hakea korvausta suoraan lennon suorittaneelta yhtiöltä – ei siis välttämättä siltä lentoyhtiöltä, jonka kautta lennon ostit.
Mitä data kertoo KLM:stä
Aito tapaus KLM-valituksesta
Tapaus: KLM-lento Rovaniemi–Amsterdam–Bukarest, 19.12.2024
Häiriö: Lennon viivästys ja jatkolennolta myöhästyminen
Korvaus: 400 € korvausta ja 329,72 € hyvitystä
Matkustajan ensimmäinen lento Rovaniemeltä Amsterdamiin 19.12. oli myöhässä, jonka vuoksi hän myöhästyi jatkolennoltaan Amsterdamista Bukarestiin.
KLM tarjosi matkustajalle uuden lennon 21.12., mutta antoi kupongin vain yhtä hotelliyötä varten, vaikka matkustaja tarvitsi pitkän viivästyksen vuoksi kahden yön majoituksen. KLM lisäksi piti kirjatut matkatavarat Amsterdamissa antamatta niitä takaisin matkustajalle, jonka vuoksi hän joutui maksamaan perusvaatteita ja muita kustannuksia.
Vaikka KLM oli puhelimessa vakuuttanut matkustajalle korvaavansa toisen hotelliyön ja muiden aiheutuneiden kulujen kustannukset, 24.12. KLM oli hylännyt matkustajan lähettämän korvaus- ja hyvitysvaatimuksen.
Matkustaja kääntyi AirAdvisorin puoleen, joka osoitti matkustajan kertomuksen todeksi ja onnistui vaatimaan lentoyhtiötä maksamaan hänelle sekä 400 €:n vakiokorvauksen että 329,72 € hyvitystä koituneista kuluista.
KLM on yksi Euroopan merkittävimmistä jatkolentojen tarjoajista, sillä sen kotipaikka Amsterdamin Schipholin lentoasemalla toimii tärkeänä solmukohtana lentoliikenteelle ympäri maailmaa. Joskus lennot eivät kuitenkaan suju odotetusti, vaan ne voivat olla monta tuntia myöhässä tai peruuntua kokonaan. Tällöin on tärkeää tuntea omat oikeutensa, jotta osaat vaatia sinulle kuuluvaa korvausta ja hyvitystä maksamistasi kuluista.
AirAdvisorin lentotarkastustyökalulla voit helposti ja nopeasti tarkastaa, onko lentosi oikeutettu EU261-vakiokorvaukseen ja kuinka paljon rahaa voit saada. Sen käyttö on täysin ilmaista eikä vaadi muuta kuin muutaman perustiedon lentoasi koskien.
Voit AirAdvisorin avulla vaatia jopa 600 € korvaustaOta selvää jo tänään, kuinka suureen korvaukseen voit olla oikeutettu.Tarkista lentosi
Association of European Lawyers
Independent Legal Assistance (ILA) -ohjelma










